Rajahiippareita (Kutsupeli Starry + Kiba)

Uuden lauman ylpeä omistaja ravasi pää pystyssä tarkistamassa rajojaan. Bolt oli koko elämänsä ajan tiennyt että pystyisi johtamaan laumaa, se kävi urokselta helposti. Reviirikin oli ollut kovin helppo ottaa, sitä kun ei tarvinnut edes vallata... Saari oli nimittäin yhtään liiottelematta tyhjää täynnä.

Uros hieman hidasti tahtiaan, säästelläkseen voimiaan. Yhä sen häntä oli kuitenkin ylväästi ylhäällä ja pää pystyssä. Uros nuuhki ilmaa jolkotellessaan. Äkkiä se pysähtyi. Uroksen kuonoon oli tulvahtanut outo haju... Ensimmäinen tunkeilija, Bolt ajatteli innoissaan. Uros alkoi murista matalasti ja hidasti vauhtinsa kävelyksi. "Kuka uskaltaa tunkeutua reviirilleni?!" se murahteli vaimeasti.

//sori lyhyys, tuli kiire//

//ei se mitään ja huom. tämä on joutomaita, eikä boltin reviiriä //

Pikkuinen musta pentu tassutteli jää kylmässä rantavedessä, kunnes sen tuli kylmä ja se nousi rantaan. Pian se lähti kohti metsää ja sen vatsa alkoi kurista äänekkäästi. Vaistomaisesti sen kuono alkoi etsiä ruuan hajua, mutta löisikin jotain muuta, Jee, toinen susi! Kiba ajatteli ja lähti seuraamaan hajua uteliaana. Pennun mieleen ei tullutkaan pelätä toista sutta, se jäi pensaan taakse odottelemaan vierasta sutta.

Toisen murinakaan ei juurikaan hätkäyttänyt Kibaa, joka vain astui pensaasta esiin utelias ja viaton ilme kasvoillaan. "miten niin sinun reviirillesi? Tämähän on minun maitani" kuului viaton kysymys missä sanaa sinun korostettiin hieman pilkallisesti ja sanaa minun korostettiin merkitsevästi, mutta uteliaasti. Kiban korvat olivat uteliaasti höröllään ja pää kallellaan pentumaisesti kun se astui puhuessaan esiin piilostaan. Kakara otti pentumaisen vetoavan ilmeensä, kun se katsoi toista tutkailevasti. Kiba asteli itsevarmasti eteenpäin kohti tuota suurta urosta, aika lähellä toista se laski peräpäänsä hentoon lumeen ja jatkoi pentumaista tapittamistaan.
Kiba luuli omistavansa koko maailman ja siksi se esitti ylvästä maailman hallitsiaa ja istui kuin kuningas paljon sitä itseään suuremman suden edessä. Kiba luuli taas itsestään liikoja ja se varmaan koituisi vielä pennun kohtaloksi jonakin päivänä, ainakin kun se liikkui yksin.

//Bolt onkin vähän eksynyt rajoiltaan, se itse sitä ei vaan huomaa xD//

Uros yllättyi nähdessään pienen karvapallon edessään. Ai, se olikin vain pieni mitätön, mutta itsetietoinen penikka, Bolt ajatteli. Hieman närkästyneenä se tuhahti pennulle "Minä omistan Kristallijärven vasemman puolen, eikä sinulla ole siihen nokan koputtamista!" Uros mulkoili pentua ylhäisenä, vaikka tiesikin olevansa rajojensa ulkopuolella. Se loi säälivän katseen Kibaan. "Miten noin pikkuriikkinen kakara muka pystyisi puolustamaan reviiriä? Olisin kovin halukas näkemään sen!" Juuri näin kärkäs, mutta pienikokoinen uros usutti tahtomattaan muita tappeluun. Silloin se joutui aina itse alakynteen. Bolt kuitenkin taisteli aina viimeiseen elämäänsä asti.

Hiljaisuuden jälkeen Bolt kiivastui pennun herkeämättömään pentukatseeseen. "Mitä sinä teet täällä?!" uros tiukkasi Kibalta. Sen pinna oli tunnetusti lyhyt. Uroksen häntä oli ylpeästi ylhäällä, sen korvat olivat tarkkaavaisesti pystyssä kun se mulkoili pentua. Se ei pitänyt pentua minään uhkana, mutta sen itsetietoinen olemus ärsytti urosta suuresti.

Kiba alkoi rapsuttamaan itseään rennosti, kunnes kuuli Boltin sanat "Minä en ole Kakara enkä ainakaan mikään pikkuriikkinen! Itse ole muurahaistakin pienempi!" Kiba huudahti raivoissaan ja alkoi murista pentumurinaansa. Se luuli pelottavansa Boltia, mutta ei sen kokoinen pentu voinut olla aikuisesta pelottava. Kiba pörhisti turkkiaan ja se seisoi vankasti neljällä tassullaan muristen yhä. Kakara jatkoi sitten murinan seasta "Helposti minä puollustan maitani ja minä omistan sinun reviirisi, omistanhan koko maailman." pentu lausahti ylpeästi ja keikutti päätään kaikki tietävästi korkealla, sen olemuksesta huokui ylpeys. Boltin kysellessä mitä pentu teki täällä se totesi huolettomasti "tietenkin hukuttamaan itseni tulin, vai mitä luulit?" Kiba katsoi toista epäluuloisesti ja tarkkaili tuon ilmettä "No etsin uutta perhettä, hölmö" Kiba möläytti pilkallisesti, sitten vasta se tajusi että saattoi suututtaa toisen. Kiba laski takamuksensa takaisin maahan ja odotti toisen reaktiota.

Bolt katseli pientä pentua halveksuen. 'Olipa pienellä suuret puheet' se ajatteli ja otti ison askeleen kohti Kibaa. Tämän muristessa Bolt tekeytyi mahdollisimman isoksi. "Kuuleppas pentu, minulle et puhu tuohon sävyyn! Etkö tiedä kuka olen?! Olen koko metsän vahvin susi ja sinuna olisin vain ylpeä kun viitsin edes puhua sinulle!" uros möykkäsi muttei menettänyt malttiaan. Kiba vaikutti todelliselta lauma-ainekselta, tätä täytyi ensin vain vähän kovistella. Jos uros saisi voitettua tämän puolelleen...niin... Boltilla oli hetkessä suunnitelma ja se tiesi tarkalleen miten kohtelisi Kibaa. Uros istahti aivan pennun eteen. Se katsoi Kibaa tuimasti silmiin. "Mitä se pieni susi sanoikaan? Vai mitä luulit? En luule, vaan tiedän" uros täsmensi ja nosti leukaansa ylpeästi ylöspäin.

Bolt katsahti pentuun uudelleen "Enkä ole sen hölmömpi kuin sinäkään" se tuhahti ja olisi samalla voinut hyppiä riemusta. Pieni, ärhäkkä pentu vailla kotia...Sen oma onneton laumanalku...Sen täydellinen taktiikka sekä hyvä tuuri olivat osuneet nappiin! Pennusta tulisi vielä upea laumalainen, kunhan uros olisi vain hieman opettanut sitä tavoille. Bolt siirtyi hieman taaemmas Kibasta ja sanoi sitten säälien "En usko että noin nuori pentu voisi selviytyä yksin, mutta uskon silti että sinussa on hyvää lauma-ainesta, vai kuinka?"

Kiba jatkoi murisemistaan uhmakkaasti, kunnes Bolt tuli aivan sen eteen... silloin uroksen alun rohkeus petti ja sen murina vaimeni. Kiba yritti peittää pelkoaan tuota suurta urosta kohtaan joka seisoi aivan sen edessä, uros katsoi toisen silmiin, vetäisi korvansa niskaan ja inahti epävarmasti. Se ei saanut heti sanaa suustaan ja oli hetken vaiti katsellen tuota suurta urosta.
Pian kakara sai osan rohkeudestaan takaisin ja nosti korvansa takaisin ylös tuhahtaen uhmakkaasti, sekä hieman pelokkaana. Se kuunteli Bolti mahtailua. Tumman uroksen siirtyessä taaemmas pennusta, Kiba ponkaisi pystyyn ja kuunteli. "Tietenkin minussa on lauma-ainesta." Kiba sanoi ylpeänä leuka pystyssä, samalla se pörhisteli rinnuskarvojaan ja mahtaili vähän muutenkin.
Kiba alkoi miettiä toisen sanoja 'Etkö tiedä kuka olen?! Olen koko metsän vahvin susi... Hmm... ehkä se on totta...hmm...' Kiba alkoi nähdä pikku hiljaa toisessa arvostettaviakin puolia, mutta silti se piti itseään maailman hallitsiana.

Tumma uros vilkuili pentua ja mietti samalla ankarasti. Miten kertoa pennulle että halusi sen mukaan laumaan, se pähkäili... Uroksen ylpeys ei antanut sen kysyä suoraa kysymystä, se kuulostaisi että Bolt tarvitsisi pennun laumaansa. No, niinhän se oli, eihän lauma muuten menestyisi, mutta uros ei halunnut myöntää sitä. Se tiiraili pentua keltaisilla silmillään, joihin oli syttynyt mietteliäs, ehkä hieman poissaoleva katse.

Hetken mietittyään Bolt nousi hitaasti lumesta katsoen odottavaa Kibaa. Se asteli arvokkaasti aivan tämän eteen, häntä korkealla ilmassa. "Etsit perhettä, eikö niin?" uros kysäisi muka välinpitämättömänä. Odottamatta pennun vastausta, se jatkoi "Jos liittyisit laumaani, sinulla olisi paremmat mahdollisuudet selvitä tulevasta talvesta. En epäile selviytymiskykyjäsi, en laisinkaan, mutta ajattelin vain että sinusta kasvaisi nopeammin komea ja vahva uros!" 'Niinkuin minä', Bolt ajatteli ylpeyttä puhkuen. "Mutta ihan miten itse parhaaksi näet..." se sanoi ja pyöräytti silmiään. "Ja ehkäpä joku tarjoaakin sinulle uuden kodin" se hoksasi vielä lisätä.

Kiba odotti kärsimättömänä, kun Bolt oli ollut liian kauan hiljaa se tokaisi "haloo? oletko edes maan päällä vai leijailetko kuussa?" Kiba heitti pilkallisen kysymyksensä, se alkoi pikku hiljaa alku mahtailujensa jälkeen olla se oikea itsensä.

Kun Bolt viimein puhui kakara kuunteli korvat höröllään ja sen naamalle tuli jälleen kaikki tietävä ilme kun se kuuli toisen sanat. Kiba jäi miettimään toisen ehdotusta, eikä enään välittänyt toisen hieman uhkaavasta olemuksesta. Kiba alkoi jopa pitää Bolttia mukavana sutena. Musta turkkinen pentu ei osannut ajatella mitä ystävyys oikeasti tarkoitti, mutta se luulee lähes kaikkia vähänkään ystävällisiä susia joiden kanssa on viettänyt hieman enemmän aikaa ystävikseen. 'jes tämä toimi, sain uuden perheen. Sitä paitsi Bolt on mielenkiintoinen susi' kiba mietti ja oli jo päättänyt liittyvänsä, mutta ei sanoisi sitä suoraan.
"en oikein tiedä, mutta kaippa minä voisin seurata sinun kaltaista hölmöä sutta." Kiba sanoi hieman kierrellen, mutta jatkoi sitten päättäväisenä ja huolettomana "Minne menemme ensinmäisenä?"

Kiban vatsassa alkoi kurista ja se tokaisi pian "Minulla on nälkä" kakara otti jälleen naamalleen viattoman ja vetoavan pentu ilmeensä. Se tiiraili Boltia hopeisilla silmillään ja odotti vastausta.

Bolt tiiraili pentua keltaisilla silmillään tämän puhuessa. Uros ei ottanut kuuleviin korviinsa Kiban epäkohteliasta lohkaisua, se vain katseli tätä. Se kuitenkin alkoi närkästyä toisen kiertelyä ja kaartelua liittymisen suhteen, lauma oli urokselle vakava asia. "Oliko tuo kyllä?!" susiherra kysyi ärtyneenä "Jos oli, menemme saman tien pesille, ei vaan...." uros alkoi pohtia, minne ne menisivät ensin.

Boltin puhe keskeytyi pennun valittaessa nälkää. Uros tulistui ja nousi seisomaan. "En ole mikään pikaruokapalvelu, en ainakaan sinulle! Minulle et valita, saat itse saalistaa oman elantosi!" se räyhäsi, sillä sen pinna olinyt kireällä. Kiba oli Boltista harvinaisen ärsyttävä penikka. Kuin takiainen turkissa, se ajatteli itsekseen. Mutta sitten se tuli ajatelleeksi ettei pentu kaikessa itsekkyydessään välttämättä osannut saalistaa. Bolt tuhahti itsekseen, kai sen sitten olisi tuhlattava kallista aikaansa Kiban opettamiseen... Se vilkaisi pentua "Mutta, jos et mahdollisesti osaa saalistaa, voin kyllä tarjota auttavan tassuni ja opettaa"
Bolt ei tiennyt mitä pentu ajattelisi sen tarjouksesta, mutta saipahan itse pähkäillä.

Kiba jätti toisen kysymyksen väliin, sillä se oli mielestään tehnyt sen tarpeeksi selväksi että se liityi Boltin laumaan. Kiba alkoi tylsistyä hieman, mutta samalla sen todelinen luonne alkoi tulla esiin alku kärttyisyyden jälkeen.

Pentu ihan säikähti Boltin kiivastumista. Se vingahti, korvat luimistuivat, häntä karkasi koipien väliin ja se kyyristyi pelästyneenä 'mitä minähän vain sanoin että minulla on nälkä...' Kiba ajatteli ja nousi takaisin istumaan. Samalla katseli toista hieman kauhistuneena, mutta sen rohkea olemus palautui pian entiselleen. Kiba kuunteli toisen ehdotuksen, nyökkäsi vaisusti ja vastasi hännän heilautuksen kera "kai sinä voit auttaa." pentu oli edelleen hieman kauhuissaan Boltin kiivastumisesta ja päätti hieman varoa puheitaan. Pian se kuitenkin oli jo unohtanut toisen suuttumuksen ja avasi kitansa jälleen "Niin minne me menemme ensimäisenä?" uros tiiraili toista samalla kun tuuli alkoi voimistua ja heilutti vielä hellästi susien turkkia. Taivaalle alkoi kerääntyä aina vain enemmän pilviä mikä enteili sadetta ja pian saattaisi tulla kunnon lumipyry.

Ensin Bolt oli mielissään nähdessään pennun säikähtävän itseään. Mutta eihän uros toki halunnut omien laumalaistensa pelkäävän sitä. Bolt katsoi jo rauhallisemmin Kibaan "Anteeksi suuttumiseni, en vain ole tottunut teikäläisiin...siis kakaroihin" uros hymähti. Kun se kuuli pennun toisen kysymyksen, se oli taas oma itsensä. "Menemme saalistusmaille, tietty. Siellä sinä opit "minun avullani saalistamaan kuin susi!" Bolt röyhisti rintaansa. Se oli ylpeä itsestään hankittuaan näin nopeasti lupaavan laumalaisen. Enempää odottelematta Bolt heilautti pörheää häntäänsä Kiballe "Lähdetään" se määräsi. Uros käänsi selkänsä pennulle ja lähti määrätietoisena marssimaan eteenpäin.


Hetken kuljettuaan kaksikon (mikäli Kiba seuraa Boltia) yllätti kova lumipyry. Bolt pysähtyi haistelemaan ilmaa, kun sen kuonoon osui suuri lumihiutale. Pian siihen osui toinenkin ja kolmas ja pian lunta tuli taivaan täydellä. Uros manasi itsekseen, tälläisellä kelillä olisi hankala saalistaa... Se ei kuitenkaan halunnut antaa periksi. Susiherra kääntyi Kibaan päin "Vaikka sää muttui, suunnitelmamme ei! Emme luovuta näin helpolla!" Bolt valoi innoissaan pentuun uutta toivoa.

Kiba kuunteli Boltia tarkkaavaisena, kuulessaan sanat siis kakaroihin... sen naamalle tuli hieman närkästynyt ilme "montako kertaa täytyy sanoa MINÄ EN OLE KAKARA!!!" se huusi Boltille sillä halusi tehdä selväksi toiselle olevansa Kiba eikä Kakara. Se lähti seuraamaan Bolttia hypellen innoissan lumessa, välillä alfansa edellä ja välillä takana. Mielessään se hurrasi itselleen siitä kun oli löytänyt tälläisen opettajan itselleen, mutta samalla se mietti miten yli pöyhkeä ja ylpeä toinen oli itsestään, toisaalta se oli Kiban mieleen toisaalta ei.

Lumipyryn yllättäessä alkoi Kiban tassuja alkoi paleltaa ja varpaiden väliin paakkuuntui lunta, mikä oli hyvinkin epämiellyttävää ensimmäistä talvea viettävälle pennulle. Boltin pysähtyessä pentu oli laskenut huonon sään takia katseen maahan ja ei huomannut Boltin pysähtyneen, pian se kävelisi toista päin. Jos Kiba käveli Boltia päin se pakittaisi hieman nolona taaksepäin ja istuisi alas, jos taas ei se laskisi takamuksensa alas ja kuuntelisi korvat höröllään huonossa säässä.
Boltin kertoessa ettei suunnitelma muutu pentu alkoi valittaa "mutta minun tassujani paleltaa ja niissä on jotakin paakkuja ja sää on hirveä ja..." pentu saarnasi mutta jätti lauseensa kesken kun ei keksinyt enään mitään ja jäi katselemaan Bolttia toivoen toisen muuttavan mielensä. Se otti anovan pentu ilmeensä korvat luimussa ja silmät suurina.

'Kakara mikä kakara' uros ajatteli mennessään.
Susiherran pysähtyessä, se tunsi pienen töytäisyn jalassaan. Se katsahti närkästyneenä nolona peruuttavaa pentua mutta jätti asian sikseen. Boltin saatuaan innostuksensa päätökseen, se huomasi Kiban kärsivän ilmeen ja pian alkoikin valitus. Uros huokaisi tympääntyneenä, tämän se oli jo arvannutkin. Kiba ei ilmeisesti ollut joka sään pentu, vaikka se itse rakasti liikkumista säässä kuin säässä. Turha oli pentua ruveta pakottamaan, ei siinä olisi järkeä... Bolt nosteli tummia tassujaan lumessa, tottapuhuen silläkin alkoi olla liian kylmä. Se katsoi pentuun tiukasti. "Yleensä suunnitelmista ei luisteta" uros sanoi vakavana "Mutta tämä on poikkeus, sillä et ole ainoa, jolla on kylmä!" Bolt nosti nopeasti pennun hampaisiinsa ja pinkaisi juoksuun. "Näin pääsemme nopeammin" uros yritti mumista suu täynnä pennun niskavilloja.

Juostessaan kiireellä kohti pesiä, Boltin tasapaino petti. Uros kompastui puunjuureen ja Kiba irtosi sen hampaista. Se ei nähnyt minne pentu lensi, sillä viiltävä kipu tuntui samassa sen kaulalla. 'Ei saa olla heikko...ei nyt...' Uros manasi mielessään kärvistellessään lumessa. Bolt yritti huutaa Kibaa, mutta lumipyry vei uroksen äänen mukanaan.

Kiba ei kerennyt olla ylpeä itsestään kovinkauaa kun sitä jo kannettiin kuin pikku pentua pitkin reviiriä. Sellainen retuutus ei tuntunut mukavalta ja siitä se tietenkin valitti "rauhoitu tai minulla ei ole kohta enään yhtään niskakarvaa." Hetkeä myöhemmin pentu tajusi lentävänsä päistikkaa lumeen, mihinkä se upposikin lähes kokonaan.

Aikansa se kampesi itseään lumesta kunnes uuvuksissa pääsi pois lumikasasta. Kiba alkoi etsiä katseellaan Boltia ja motkotti mielessään toiselle "No niin, katsonyt mitä sait aikaan..." Pentua palelsi entistä enemmän kun lunta oli päässyt alukarvoihin asti, sen käpälät oli aivan jäässä ja täynnä lumipaakkuja. Kiba olisi halunnut pian käpertyä lämpimästi jonkun viereen, mutta ei ikinä myöntäisi omaa heikkouttaan. Lunta pyrytti edelleen paljon eikä loppua näkynyt. Pentu yritti nuuskia ilmaa ja maata mutta ei sieltä löytynyt hajun hajua, se yritti myös huutaa ja ulvoa, mutta pennun pieni ääni hukkui pyryyn. Se laahusti pienen kuusen juurelle ja toivoi Boltin löytävän sen, pentu käpertyi siihen kylmissään lämmittelemään.

//anteeksi kestosta, kauhea kiire ollut :( //

Bolt ponnisteli itsensä ylös lumesta jalkakivusta huolimatta. Uros katsahti huolestuneena tiheään lumipyryyn etsien katseellaan Kibaa. Se otti vaivalloisia askelia eteenpäin, kunnes huomasi Kiban ääriviivat puun alla. Huokaisten Bolt lähti talsimaan puuta kohti paksussa lumipyryssä. 'Pentu se haki pelkkää mukavuutta...' Uros mutisi itsekseen. Ponnistellen se oli Kiban luona, se huohotti sillä hangessa käveleminen ei ollut sen mielipuuhaa. "Nyt pitää mennä, muuten hautaudumme molemmat!" susiherra hoputti pentua, "Mutta en kuitenkaan odota sinun harppovan lumessa pesille asti" Enempää kursailematta Bolt nappasi Kiban jälleen hampaisiinsa ja lähti kohti pesiä niin lujaa kuin pääsi.

Huohottaen uros saapui pentu suussa pesille. Ensin se kuitenkin, laumalaisen mukavuutta ajatellen, laski Kiban hellästi pesän uumeniin. "Lepää nyt, kohta saat ruokaa" Bolt pehmoili ja ärsyyntyi siitä itsekin. Haluttomasti se asteli takaisin lumipyryyn, mutta mitäpä se ei pienen laumalaisen takia tekisi. Ruokaa siis, uros täsmensi mielessään ja lähti päättäväisesti kulkemaan kohti...tyhjyyttä?

Kiba kyyhötti kuusen alla kunnes näki Boltin lähestyvän kauenpaa, sen mielessä kävi juosta toista vastaan, mutta pentu hylkäsi sen ajatuksen heti. Uroksen alku ei halunnut näyttää liian innostuneelta ja sitä paitsi sen tassuja palelsi tämä outo kylmyys. Haluttomasti se nousi ylös venytellen ja heilautti häntäänsä tervehdykseksi Boltille. Se jätti toisen kommentit huomiotta sillä se halusi vain lämpöiseen pesään nukkumaan.

Pian se olikin jo roikkui niskavilloistaan Boltin suussa ja matka taisi olla pesiä kohti. Kibasta sellainen retuutus ei tuntunut kovin mukavalta, mutta se oli mieluummin tässä kuin kävelemässä kylmässä lumessa.

Seuraava etappi oli arvatusti pesäkolot jonne Bolt laski tuoreen laumalaisensa. Kiba oli mielissään siittä ettei sen tarvinnut lähteä toisen mukaan ja vastasi tyytyväisenä: "Selvä Bolt, minä jään tänne ja sinä menet tuonne kylmään." Kiban ilmeestä huomasi väsähtäneisyyden seasta ylpeyttä itsestään.
Boltin mentyä Kiba tutki pesän sisältä, kunnes käpertyi sen perimmäiseen nurkkaan ja nukahti kevyeen uneen.

//tästä pelistä voisi tehdä jatko osan Boltin reviirille ja pesille, niin voisi kaksikko vielä vähän tutustua ja yrittää löytää yhteisen sävelen, vai? :)) //

//Joo jatkan sinne //