Tappelu vai rauha? (kutsupeli Foxilla) Loppu

//tässä tämä peli, ota mukaan ketä haluat //

Vody oli matkannut pitkän matkan meren rannalta ja aikoi päätyä Kristallijärvelle. Musta susi herra oli juuri oikaissut Boltin reviiriltä, sillä sitä janotti suuresti, eikä se malttanut odottaa pääsyä järvelle juomaan. Uros kiristi vauhtinsa melkein juoksuun asti, kunnes pysähtyi rannalle arvioimaan heikkoa ranta jäätä. Jää näytti tarpeeksi vahvalta kestämään lihaksikasta urosta, joten se askelsi rauhallisesti tunnustellen jäätä. Kun se pääsi sulaan kohtaan se kurkotti mustaa kaulaansa ja latki tyytyväisenä vettä kitaansa.

Mustan susi herran juotua se tuli varovasti pois jäältä ja katseli ympärilleen, se kaipasi jotakin tekemistä. Vody kohotti hieman mustaa kirsuaan ja nuuhki ilmaa uteliaana. Sen kirsuun tulvi monia tuoksuja raikkaasta, kauniista ja aurinkoisesta talvi aamusta. Pieni pakkanen piristi mukavasti nuoren herran mieltä. Se oli harvinaisen hyvällä tuulella, vaikka sen korvia särki inhottavasti.

Yllättäen Vodyn nenään tulvahti vieraan suden tuoksu, sen suupieliin tuli viekas hymy kun se lähti askeltamaan kohti tuota vierasta.

Vodyn askeltaessa eteenpäin hajuja tuli kolme, kaksi pienemmän pennun ja yksi hieman isomman. Vody oli päässyt kohtaan missä sisarusten tiet erosivat. Vosy jäi miettimään kumpaa hajua seurata, sillä pennut olisivat pelosta kankeina ja vanhempi taas saattaisi ruveta ärhentelemään mitä uros ei jaksaisi nyt. Vaikka Vody tappeli usein, ei se tarkoittanut että uros tappelisi aina. Herrassa oli myös ystävällinen puoli ja se piti vain kaivaa esiin, mikä kuitenkaan ei ollut helppo homma.

Hetken päästä se sai päätettyä ja askelsi pentujen hajun perään, se huomasi hajun päättyvän yhteen kohtaan. Musta herra askelsi kohdan ympärillä hetken varmistuakseen mihin hajut päättyvät, kunnes tunki kuononsa maahan kohtan jossa uskoi pentujen olevan. Vody nosti kuononsa pian pois ja jäi istumaan kohdan viereen, odottamaan kolmannen suden paluuta. Uros tiesi ettei se voinut hylätä pentuja yksin tänne ja että kolmannen oli pakko palata pian takaisin.

Vody tarkkaili tilannetta, kun uusi susi jonka se oli vaistonnut saapui paikalle. Mustapukuinen nuori herra ärähti vihaisesti lumien lentäessä sen niskaan, Vody nosti takamuksensa ja alkoi muritsta hieman. Se katsoi Kalishaa ja jatkoi murinaansa, sitten se kuitenkin rauhoittui ja laski takamuksensa maahan. Oltuaan pitkään hiljaa se avasi kitansa ja puhui "Keitä te olette?" sen ääni oli hieman äreä korostaessaan 'te' sanaa, samoin oli sen mieli äskeisen lumipesun jälkeen. Uros tuijotti edelleen vierasta violettia narttua ja odotti vastausta vaiti.
Sää oli edelleen kaunis ja sää enteili lämpötilan nousua, puissa oli kaunis lumi kerros ja sama lumi kerros peitti maata.

//anteeksi kauheasti kun tuli näin lyhyt //

Kalisha vähän säikähti huomatessaan toisen olevan hiukan äreänä. "Niin, siis minä olen Kalisha ja tässä ovat pikkusisarukseni Kaneli ja Pulla", hän puheli nytkäyttäen päätään pentuja kohden. "Olen todella pahoillani lumipesusta, he säikkyvät vieraita ja innostuivat siitä kun palasin metsältä." Kaneli ja Pulla näyttivät hiukan nolostuneilta, mutta jatkoivat syömistä, kunnes olivat täynnä. Sen jälkeen he palasivat Kalishan luokse. Pulla asteli viaton ja anteeksipyytävä ilme kasvoillaan lähemmäs vierasta ja sanoi: "Ethän suuttunut?"

//Ei haittaa, niin mullakin//

Vody vain tuhahti Kalishan anteeksi pyynnölle välinpitämättömästi ja katseli pentujen syömistä. Pulla tullessa aivan sen eteen anteeksi pyytävänä, se vain murahti vastaukseksi "no miltä näyttää" hetken mietittyään sanojaan se sanoi hieman ystävällisemmin "en suuttunut..." '...ainakaan paljoa' uros jatkoi mielessään. Vodya ei vain kiinnostanut juuri nyt tapella, mutta sen pinna oli kireällä. Vody mietti miten saisi jotakin tekemistä heille tai jotain keskusteltavaa.

//sori tuli lyhyt//

Pulla alkoi hyppiä riemusta kun kuuli ettei toinen "ollut" suuttunutkaan lumen pöllähdyksestä päälleen. Se kuitenkin lopetti nopeasti ja rauhoittui. Kalisha katsoi toista säälivä, mutta huvittunut ilme kasvoillaan. "Kyllä hän joskus ymmärtää", hän ajatteli. Kaneli tuumi aivan samoin, mutta pysyi kauempana, koska vierasti yhä toista, täysin sille vierasta hukkaa. Kuitenkin hän aloitti keskustelun: "No, sinä tiedät keitä me olemme. Entä itse? Kerro nimesi." Ruskean täplikäs pentu katseli mustavalkoista teinisutta tyyni, hieman kärsimätön ja vahva ilme kasvoillaan. Lumi putoili lähimetsän puiden oksilta ja ilma alkoi lämmetä hieman. Kalisha tuijotti Kanelia hämmästellen tämän rohkeaa vetoa tokaista tuollaista täysin vieraalle sudelle. Hänestä oli kummaa, kuinka toinen pystyi olemaan yhtäkkiä noin tyyni. "Hän alkaa aikuistua. Eroamme luultavasti pian."

//Se on totta. Kaneli alkaa olla jo iso tyttö. Teen siitä kohta täysin erillisen hahmon //

Vody oli edelleen välin pitämätön ja katseli Pullan sen mielestä lapsellista riemuitsemista. Kanelin nimen kyselyyn sen teki mieli vastata töykeästi 'mitä tuo sinulle kuuluu' muttaa ihme kyllä se sanoi hitusen tylsistyneenä: "olen Vody" Uros jopa heilautti häntäänsä kömpelösti. 'Noista kakaroista ei ole sitten muuta iloa kuin juttelu näköjään' Vody ajatteli omaan ikävään tapaansa, sen mielipiteistä ei kannattanut välittää ellei halunnut huonoa päivää itselleen.

'olisikohan noista penikoista saalistus seuraksi?' Vody jälleen mietti itsekseen kunnes avasi kitansa sanoen: "Osaattekohan te penikat saalistaa?" Vody heitti ilmaan kysymys muodossa olevan ehdotuksensa ja samalla pienen haasteen. Ei sitä kuitenkaan kiinnostanut tässä mitään muu paitsi saalis helpomman kautta.

"Ai että osataanko!?", Kaneli huudahti närkästyneenä. "Ei meidän voimat ehkä karibun kaatamiseen riitä, mutta kyllä me saalistaa osataan! Ei me enää mitään pikkupentuja olla!" Nuorta narttua alkoi ärsyttää tuo toinen susi. Hän unohti kokonaan arkuutensa ja miltei kiehui raivosta. Kalisha puuttui korjaamaan siskonsa sanoja: "Olen todella pahoillani, Vody. Kaneli on kasvuvaiheessa ja nähtävästi mielialat myllertelee." Kalisha oli varma, jos ensivaikutelma antoi oikein ymmärtää, ettei Vody välittänyt anteeksipyynnöistä, mutta se oli Kalishalle luonteenomaista. "Kaneli, tiedän ettet pidä hänestä, mutta koeta olla kunnolla, jooko?", hän kuiskasi nopeasti Kanelille toisen huomaamatta. Nuori narttu tuhahti, mutta oli hiljaa. Pullakin rauhottui hyppelystä ja kävi makaamaan hengästyneenä. Hän ei heti vielä lähtisikään omilleen.

Vody katsoi toisia viekas virnistys naamallaan. Ja kuten Kalisha arvasi ei Vody välittänyt toisen anteeksi pyytöistä, mutta ei se ollut välittänyt Kanelin raivostumisestakaan. Katsoi vain toista epäilevästi toinen kulma kohollaan ja huvittuneesti hymähtäen.
"Jos kerta osaatte niin voimmekin saalistaa yhdessä ja te voitte todistaa minulle taitonne" Uros virnisteli itsekseen lähtiessään jo liikkeelle, se oletti toisten seuraavan. Se nuuski tarkkaavaisena ja pian se saikin vainun kauriista joka hajun perusteella oli hyvin laiha, nuori ja eksynyt. Eksynyt nuori kauris oli kuin katettu pöytä Vodyn mielessä. Uros seurasi kauriin tuoksua, välillä katsoen taakseen ja varmisti toisten seuraavan sitä vielä(jos toiset edes lähtivät seuraamaan).

"Voitte todistaa taitonne", Kaneli mutisi pilkallisesti. "Katsotaan nyt, katsotaan nyt", hän ajatteli ja lähti seuraamaan Vodya, joskin hieman vastahakoisesti. Kalisha ei pitänyt tästä yhtään. "Meidän pitää seurata häntä. Pikkusisko alkaa käydä kuumana. Toivottavasti ei tee typeryyksiä", violetti narttu tuumaili ja sanoi sitten: "Tule, Pulla." Nuori uros nousi ylös ja juoksi muiden perään. Hän nuuhki ilmaa ja tunsi saman kauriin tuoksun kuin Vodykin. Hän piti tuota toista sutta mukavana, Pulla kun piti kaikista joihin on saanut edes vähän tutustua. Ainakaan toinen ei ole ollut "vihainen".
Kaneli haistoi sen myös, nuoren ja eksyneen kauriin. Hän kiristi heti tahtiaan kävelystä "hölkäksi" ja kulki aivan Vodyn perässä. "Tahtoo varmasti vain saalistusapua", nuori narttu ajatteli tuhahtaen paheksuvasti, "Laiska ja omahyväinen luuseri." Ajatus katkesi, kun hän näki sen. Kauriin, pupeltamassa ruohoa vain vähän matkan päässä. Kaneli tarkasti tuulen ja etsi sopivan paikan, ettei saalis huomaisi saati haistaisi häntä. Hän keskittyi vain saaliiseen, ei mihinkään muuhun. "Toivottavasti kukaan ei häiritse minua, saati säikäytä saalistani. Muuten hän saa katua raskaasti", Kaneli tuumi intoa puhkuen. Kauris oli laiha, mutta kyllä siitä ainakin Vodylle riitti. "Jos apua kaipaa, sitä saakoon."
Sitten hän muisti, mitä Vody oli oikeasti kysynyt: "Osaatteko TE metsästää?" Hän etsi katseellaan jotain, ja löydettyään sen, hän sanoi sille: "Tule Pulla. Opit metsästämään." Pulla sokaistui innosta, ja juoksi täyttä pahkaa Kanelin luokse ja kävi kyyryyn samoin kuin siskonsa, aivan hipihiljaa. Kaneli supisi tälle ohjeita samalla kun Kalisha pysytteli kauempana, tuulen alapuolella hänkin. "Jos heille tulee ongelmia, riennän apuun", hän tuumi.

Vody oli tyytyväinen siihen miten toiset olivat valmiita palvelemaan häntä itseään, se jäi istuskelemaan Kalishan viereen kuin mikäkin kuningas. Se haukotteli raukeasti ja tarkkaili nuorten saalistusta. 'Jos nuo ei onnistu homma täytyy sitten hoitaa itse, mutta annan heidän yrittää' Vody ajatteli mielessään hyvinkin itsekkäästi ja ylimielisesti.

Se jäi odottamaan siihen

//anteeksi kamalasti kestosta ja lyhyydestä, ihan nolottaa ylläpitäjänä jökittää peliä ( //

/Ei haittaa, ja myöhästä synttärionnee!/

Kanelia ei olisi oikeasti yhtään huvittanut metsästää, mutta se halusi todistaa Vodylle, ("Tuolle omahyväiselle luuserille", hän mumisi) että osasi metsästää. Ja saisipahan Pullakin käytännön harjoitusta. "Noniin Pulla, kuuntele nyt tarkkaan: Pysyttele mahdollisimman hyvin tuulen alapuolella, ettei karibu haista sinua. Minä menen tuolle kivelle, näetkös", hän selitti ja näytti suurta kiveä hieman kauempana sieltä missä he olivat, "Sitten kun annan merkin, sinä juokset esiin ja ajat sen sinne. Mahdollisuuksien mukaan koita purra sitä. Yritä osua takamukseen", Pulla nyökkäili innoissaan ja Kaneli jatkoi vielä, "Ja kun olet ajanut sen kohdalle, minä loikkaan esiin ja puren sitä kaulaan. Jos se kääntyy poispäin, yritä saada se kääntymään takaisin. Tiedän että pystyt siihen." ja he kävivät asemiinsa valmistautuen hyökkäykseen.

Kauempana Kalisha katsoi, kuinka he juoksivat paikoilleen ja jäivät odottamaan. Narttu vilkaisi Vodya ja huokaisi. "Niin paljon vaivaa yhdestä sudesta. Kaneli on oikeassa, Vody on ylimielinen." Hän tarkkaili taas saalistusta ja huomasi, että nyt olisi hyvä aika hyökätä. Hän tunsi sisaruksensa ja tiesi, miten he menettelisivät. Hän huitaisi tassullaan merkiksi Kanelille, joka huomasi sen heti.

Kaneli jatkoi merkkiä Pullalle, joka kävi salamana kimppuun. Hän alkoi pitää ääntä että karibu lähtisi liikkeelle. Saalis lähti juoksemaan, ensin oikeaan suuntaan, mutta sitten se tekikin äkkikäännöksen ja Pulla meni sekaisin, mutta tokeni pian. Kaneli odotti ja vilkaisi Vodya. "On olevinaan kuin parhaassakin näytöksessä. On varmaan hauska katsella kun nuoremmat, -ja paremmat- metsästävät ruokaa hänelle. Mutta vielä minä näytän, näytän kuka on pomo, ja sitten hän saa katua..." "Herää Kaneli! Se tulee kohti!". hän kuuli jonkun huutavan. Hän vilkaisi eteensä eikä ehtinyt edes ajatella kun jo loikkasi hampaat irvessä tuntemattomaan ja iski hampaansa yhteen. Nartun suussa maistui lämmin ja ruosteinen veri... Sitten kaikki pimeni.

"Kaneli, oletko kunnossa", hän kuuli äänen ja avasi silmänsä. "Onnistuiko se?", hän kysyi ja näki Kalishan ja Pullan yllään huolestunein ilmein. "Kyllä onnistuimme!" Pulla hihkaisi huomattuaan siskonsa olevan kunnossa. Kaneli nuosi äkkiä pystyyn, käveli Vodyn ohi heilauttaen samalla häntäänsä tämän kuonolla ja mutisi ilkeästi: "Siitäs sait." Sitten se kävi kauemmas makaamaan. Kalisha tuijotti ihmeissään.

//kiitos, kiitos ) Mukavaa kun joku muistaa //

Vody katseli kaikessa rauhassa kun pikkuiset saalistivat, se oli mielessään hyvinkin tyytyväinen itseensä. 'Voikun nuo ovatkin helppoja käsitellä' Se myhäili mielessään ja huomaamattaan virnuili pilkallisesti, katsellessaan kaksikkoa.

Kun saalistus oli ohi se asteli rauhallisesti, mitään sanomatta saaliin luokse ja alkoi täyttää vatsaansa tuoreella lihalla. Se virnuili mielessään, jos joku tulisi sen ruuan lähelle se murisisi varoittavasti toiselle. Se luotti omiin taistelu kykyihinsä ja saattoi siksi olla varsin yli mielinen. Lopetettuaan se meni hieman kauemmas istumaan ja katselemaan toisia. Oltuaan jonkin aikaa hiljaa se lausahti edelleen ylimielisenä " Pakko myöntää että osaatte saalistaa, mutta harjoitusta vaaditte vielä runsaasti ja minä olisin sen tehnyt nopeammin ja toisin." Se ei voinut vähempää välittää mitä Kanelille oli tapahtunut saalistuksen tiimellyksessä.

Kaneli nosti päätään närkästyneenä. 'Kuinka hän kehtaakin jättää minut huomiotta ja vielä arvostellakin!' hän ajatteli, mutta se oli vain hetkellistä, se ei antaisi Vodyn huomata mitään. Hän nousi ylös ja asteli Kalishan luo kuiskaten tälle: "Sisko, en ole varma kestänkö häntä enää. Emme ole olleet hänen kanssaan edes päivää, ja jo nyt hän saa vereni kiehumaan vihasta." Hän vilkaisi Vodya, tällä kertaa harmissaan ja jatkoi: "Minä luultavasti lähden pian, Kalisha. Ei, se ei johdu hänestä", hän painotti sanaa halveksuvasti," vaan minusta ainoastaan tuntuu siltä. Jostain syystä olen varma, että tiemme erkanevat pian." Kaneli jäi odottamaan vastausta.

Kalisha häkeltyi. 'Mitä ihmettä on tapahtumassa minun siskolleni!?' "Ei sinun ole pakko lähteä, minä olen varma siitä. Se johtuu varmasti vain vihastasi Vodya kohtaan. Jopa minä myönnän hänen olevan ylimielinen ja itsekäs", Kaneli tuhahti äänekkäästi, "Muttei meidän tarvitse viipyä täällä. Voimme lähteä jo huomenna. Mutta nyt on myöhä, käykää te Pullan kanssa jo nukkumaan", Kalisha jatkoi äidillisellä äänellä.

Kaneli ei vastustellut, mutta mutisi mennessään: "En minä ole enää mikään kakara, osaan kyllä pitää huolen itsestäni... Pulla!", hän korotti ääntään, "On aika mennä nukkumaan, mennään etsimään joku mukava paikka." Pulla lopetti hännällään leikkimisen ja kompuroi siskonsa perään kylmän valkeassa hangessa.
Kalisha vilkaisi Vodya ja huokaisi.

Vody oli saanut syöty kyllikseen ja alkoi olemaan valmiina lähtöä varten. Hetken se vielä istui siinä ja katseli kolmikkoa, erityisesti Pullaa joka leikki hännällään. Se muisti omat pentu aikansa ja leikit Shaden kanssa. He eivät häntiään jahtailleet sillä ne olivat lyhyemmät kuin muilla, voisi sanoa jopa tynkäiseksi. Hännän lyhyys ei kuitenkaan haitannut heitä vaan se auttoi heitä keksimään jotain muuta.

"Minä taidan tästä lähteä, oli mukava tutustua" Se sanoi ja yritti kuulostaa mukavalta. Vody lähti jolkottamaan pois päin kohti vuoristoa aikeenaan kiertää järvi.

//Anteeksi kestosta ja lyhyydestä, tämä taisi olla tässä. Kiitos pelistä //

"Ai, selvä. Näkemiin, Vody", Kalisha toivotti Vodyn perään, ennen kuin itse jolkotteli pikkusisarustensa luokse nukkumaan. 'Ei hän kai oikeasti halua hankaluuksia, lopuksi hän vaikutti kyllä mukavalta', hän ajatteli ja katsahti Kanelia, joka makoili pehmoisessa lumessa. 'Pakko se on myöntää. Minäkin tunnen sen. Tiemme eroavat pian. Sitä on vain niin vaikea uskoa.' Hän laski apeana päänsä ja yritti nukahtaa. 'No, parasta vain tottua. Se tapahtuu ihan pian...' Yön aikana ilma alkoi jo lämmetä ja lumi sulaa hiljalleen. Kevät oli tulossa, vaikka siihen onkin vielä aikaa...

//Kiitos mukavasta pelistä ja sori et kesti, kesäloma laiskottaa //